Kahden päivän saaristoristeily

Risteilypaketti tehty max. 30 henkilön ryhmälle

Klo 10.00 Lähtö Turusta Aurajokirannasta tai Naantalista M/y Harmonylla (Elegance 65, 19,80 metriä, rekisteröity 40 henkilölle

  • Reissun alkuun kuohuviinit
  • Aloituskahvit suolaisella

Klo 13.00 Haukan tila Velkualla

Haukan tila on ollut suvussa jo ainakin 1500-luvulta lähtien. Entisaikojen Haukan tila eli kalastuksella, kalakaupalla, ja talonpoikaispurjehduksella; sittemmin kalastuksella, maanviljelyllä ja metsätaloudella. 

Tämän päivän maatalousyhtymä Haukka tuottaa naudanlihaa, kuivakukkia ja maatilamatkailupalveluja. Jälkimmäiseen on varauduttu jo vuosia perinteistä saaristomaisemaa varjellen sekä vanhaa rakennuskantaa vaalien. Vuonna 1995 saatiin valmiiksi vanhan tuulimyllyn saneeraustyö. Samana vuonna myönsi Varsinais-Suomen Luonnonsuojelupiiri Haukan tilalle vuoden ympäristöhoitopalkinnon. Vuonna 2000 Suomen Talonpoikaiskulttuurisäätiö palkitsi tilan vanhojen rakennustapojen vaalimisesta.

Saaristoluonto ja aitona säilynyt saaristokulttuurimiljöö tarjoavat upeat puitteet monenlaisille elämyksille. Vanhan sukutilan runsaana säilynyt esineistö on esillä kotimuseorakennuksissa, kuivakukkaverstas ja originaalit kuivakukkatuotteet kertovat rinnakkain tarinoita eri aikakausista, sekä historiasta että nykyajasta.

  • Lounas tilan kauniissa salissa
  • Savupirttimuseo

Klo 15.00 Lähtö kohti Paratiisisaarta

Klo 16.30 Paratiisisaari

Paratiisisaari on yksityinen saari joka tarjoaa asiakkailleen loistavat näköalat Airisto merelle. Tasokkaat huvilat aivan meren rannalla. Savusaunan leppeät löylyt ja lämminvesipaljut rentouttavat mieltä. Hyvää lähiruokaa pelloilta ja metsistä.

  • Tervetulomalja ja paikan esittely
  • Kahvia ja suolaista
  • Majoittuminen 2 hh
  • Savusauna ja tavallinen sauna
  • Verkon Herkut illallinen
  • Yöpyminen
  • Aamiainen

Klo 10.00 Lähtö kohti Seilin saarta

Klo 11.00 Seili

Kaunis Seilin saari on tunnettu ennen kaikkea synkästä historiastaan. Se toimi leprasairaalasaarena vuodesta 1619 alkaen noin 165 vuotta eteenpäin. Viimeinen spitaalinen kuoli saarella 1785. Ensimmäisiä sairastuneita on tosin tuotu Turusta Seiliin jo 1300-luvulla.

Spitaalisten jälkeen Seiliin tuotiin mielisairauspotilaita. Paikkaluvultaan saaren sairaala oli alallaan yhteen aikaan Suomen suurin. 1800-luvulla sairaalatiloiksi tehtiin isoja kivirakennuksia, jollaisia ei normaalisti saaristossa ole.

  • Spitaalisairaalahistoria
  • Kaunis puukirkko
  • Opastus
  • Laiturikahvit pullalla

Klo 12.00 Lähtö kohti Nauvoa

Kesä, aurinko ja saaristo. Nauvon satama Nauvon kirkonkylällä on Saaristomeren suurin ja suosituin satama. Sataman ja lähiympäristön palvelut ovat monipuoliset ja satama on perinteisen, aktiivisen saaristo- ja merenkulkualueen keskellä.

Täällä houkuttelevat puodit, ravintolat ja kahvilat, hotellit, taide, uimarannat sekä tapahtumat. Kirkonkylällä ja sen lähialueilla on paljon nähtävää ja runsaasti paikkoja vierailla.

  • Kierros Nauvon vierasvenesatamassa, ostosmahdollisuus
  • Lounas Léscale ravintolassa

Klo 14.30 Lähtö kohti Turkua tai Naantalia

Klo 16.30 Saapuminen

Hinnat:

EUR 5.500,-/ryhmä + EUR 285,-/hlö sis. alv

sis. yllämainitut ohjelmat ja ruokailut

Myynti:

Äijälän Rusti/Paratiisisaari

eira.koivurinta(at)aijalanrusti.fi

puh.+358500787580

www.aijalanrusti.fi

www.paratiisisaari.com